Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista


Kirjoittaja
pipale

36 kesää nähnyt tyttönen. Herkkäsieluinen luupää selviytyjä. Höpöttelee täällä jonninjoutavia.

31.12.2011 - 12:03

Joulu oli ja meni ja hyvin se menikin. Kilttikin olin vissiin ollut sillä M oli ostanut lahjaksi molemmat toivomani jutut vaikkei olis tarttenu =D Ja minä kurja kun ostin hänelle vain yhden lahjan..! Noh, ajattelin et voinhan minä ilahduttaa häntä joskus myöhemminkin lahjalla, eihän lahjomisen tartte rajoittua juhlapäiviin. Viime viikolla käytiin sitten siellä reissussakin. Muutettiin kuitenkin suunnitelmia ja päätettiin et käydään siellä edellisessä postauksessa mainitsemassani lapsiperheessä kylässä ja jatketaan sitten matkaa M:n vanhempien luo jossa sitten oltiin yötä. Vaan sitten kohtalo puuttui peliin, lähdettiin siis seuraavana päivänä kotimatkalle ja aiottiin vielä käydä kylässä samaisessa lapsiperheessä. Vaan sittenpä sattuikin niin mukavasti jotta just vähän ennen heille saapumista M huomas jotta jarrut katoaa autosta. Ajeltiin kyläpaikkaan ja kävi ilmi ettei päästäkään jatkamaan matkaa samana päivänä joten yöksihän sitä tartti jäädä. Haha, yläkerran ukkeli on kyllä melkoinen epeli, mun mielestä tossa oli ihan saletisti johdatusta matkassa kun olin uhonnut etten varmana yövy lapsiperheessä... ;D Loppujen lopuksi hyvinhän se meni eikä mun tärykalvotkaan haljennut. Eli ihan hyvin voin yöpyä heillä jatkossakin. Matkaan päästiin seuraavana päivänä tilapäisratkaisun turvin kun ko. paikkakunnalta ei oikein löytynyt sitä mitä olis tarvinnut. Huristeltiin sitten kotiin autolla jonka yhdessä renkaassa ei ollut lainkaan jarruja. Mutta, turvallisesti päästiin kotio =)

Niin joo, kaikkihan tietävät etten oo mikään hirmu lapsifani vaikka osaahan ne olla ihan hupaisiakin. Ko. perheen pienin kyllä huvitti mua monet kerrat kun eihän sitä oikein tajunnut mitä hän ajaa takaa. Hän kun ei osaa vielä puhua muuta kuin sitä omaa kieltään. Kerrankin mietin et mitähän hän haluaa, hän siis aina kanniskeli mulle palloja ja jos pistin pallon pöydälle, niin kohta hän tuli antamaan sen mulle takaisin. Ja juu, kyllä mä pari kertaa heitinkin pallon mutta ei sekään ehkä ollut sitä mitä lapsonen halusi mun palloilla tekevän. Ja joo, arvatkaas kuinka innoissaan hän oli löytäessään pussin jossa oli mun kosmetiikkapainotteisia ostoksia. Juu, ne tavarat piti sitten kantaa pöydälle... Mutta eniten hän taisi olla innoissaan löytämistään myslipatukoistani. Kaipa se kääre oli jotenkin houkuttelevan näköinen ja tuntuinen ;)

Uusi vuosi vietetään ihan kotosalla vähän häppää naukkaillen. En tiedä onko tarkoitus ampua raketteja, eilen M ainaki tuumas josko kävis tänään kattomassa onko ne jo alennuksessa. Ai niin joo! Nyt pitää paasata eräästä asiasta eli tästä hemmetin holhoamisesta tupakan suhteen. Nythän on nimittäin niin, että sähkötupakkaa ei saa myydä ensi vuoden alusta lukien. Tai saa niitä myydä mutta ilmeisesti nettisivuilla ei saa olla kuvia tai mitään muutakaan, vissiin puhelinnumero siellä saa olla eli puhelinmyynti on sallittua. Tosin saattaahan se olla jotta sekin kielletään, en oo ihan perillä asioista... Minä en oikein ymmärrä tätä touhua, kuinka tyhminä päättäjät pitävät nuorisoa? Vai pidänkö minä heitä liian viisaina? Mun mielestä kun sähkötupakan syvin pointti on tupakasta vieroittaminen eli siinä mielessä miksi kukaan nuori haluaisi alkaa sauhuttelemaan niitä? Samalla periaatteellahan jotkut nikotiinilaastaritkin saisi kieltää... Noh, tokihan sähkötupakka on vähän eri juttu kuin vaikkapa ko. laastarit mutta silti, haloo..! Ja kun Suomesta ei saa edes tilattua niitä nikotiinia sisältäviä nesteitä niin voihan pojat, eiköhän tää nuorten holhoaminen mene liian pitkälle? Tottahan toki jotkut eivät edes yritä päästä tupakasta eroon vaan vaihtavat normisätkän sähkötupakkaan. Mutta siis ääh, en osaa oikein selittää syvintä pointtiani... Ilmeisesti tässä sähkötupakan kieltämiseen on se syy kun se muistuttaa ulkonäöltään liikaa oikeaa tupakkaa. Vaan kohtahan sitten suurinpiirtein kynät ym. pötkyläiset esineet saadaan kieltää, ainakin mä lapsena taisin leikkiä polttavani tupakkaa kynä tai tulitikku suussa... Noh, siinähän rajoittavat meitä, minä tilasin äkkiä suomalaisesta sähkötupakkakaupasta sen tupakkamööpelin ja nikotiininesteet tilaan sitten jossain vaiheessa ulkomailta jahka selvitän paljonkon niitä saa laillisesti tuoda maahan.

Sitten vielä pieni ilmoitusluontoinen asia. Aion pitää nyt taukoa kirjoittelussa, johan tää blogi on elänyt säästöliekillä liiankin kauan. Itseäni ärsyttää joskus kun bloggaajat lähtevät tauolle määrittelemättä paluutansa (haha, oon kyllä itsekin harrastanut tuota) joten täten ilmoitan palajavani linjoille 1.2.2012. Siihen asti morjens ja hyvää vuoden 2012 alkua!

Pirtsakkaa Uutta Vuotta!

23.12.2011 - 10:43

Taas on jokavuotisen joulunurinan aika. Tai no, viime vuonnahan en tainnut nurista koska poikkeuksellisesti ei tarttenu sännätä sinne sun tänne. Tänä vuonna sitten pitää sännätä kahteen paikkaan, tosin toinen reissu on tiedossa joulun pyhien jälkeen. Perse siis puutuu vallan mainiosti kun saa istua autossa. Toinen reissu on se haastavin kun kohde on sen verran kaukana ja en suostunut jäämään yöksi... =D M siis heitti ilmaan ajatuksen josko yövyttäis siellä mut mä torppasin ajatuksen heti. Minähän arvostan sellaista suht matalaa desibelitasoa ja muutenkin rauhallista atmosfääriä. Useamman lapsen perheessä sellainen on vain kaukainen haave joten ei kiitos... Joitain tunteja jaksan sellaista härdelliä, mutta yön yli kestävä koitos saisi mut hyppimään seinille ja varsinkin aamuisin en vaan kestä mitään meteliä.

Meinasin saada v-käyrän koholle lahjojen suhteen. Minähän tilasin eräästä paikasta parit lahjat plus joitain juttuja itselleni. Noh, sitten jossain vaiheessa kirjautuessani omille sivuilleni koko tilausta ei näkynyt missään joten naputtelin viestiä aspaan. Taisin sitten käsittää vastausviestin väärin, siinä kun mainittiin osan tuotteiden olleen loppu varastosta ja siinä sitten pähkäilin et no, tuleekohan ne sitten vai eikö ne tule? Päädyin siihen että kyllä ne tulee. Myöhemmin silmääni sitten pisti (siis siellä omilla sivuilla) ihme juttu, tilauksen loppusumma kun oli oudon pieni. Naputtelin taas viestiä aspaan ja ketutus alkoi nostaa päätään, kas kun siellä omilla sivuilla ei sanottu missään et mitähän tuotteita sieltä paketista sitten putkahtaakaan. On se nyt stana ettei semmosta asiaa voida ilmaista missään selkeästi! Ennen asiakaspalvelun vastausta ehdin leikkiä salapoliisia laskeskelemalla tuotteiden hintoja ja siten päädyin lopputulokseen joka oli aika tyrmäävä. Eli, juurikin ne lahjaksi tilaamani tuotteet eivät ole paketissa. Ja oikeassahan olin, se kävi ilmi saamastani vastauksesta. Hahhah, tyypillinen tilanne jossa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Ihan samahan niille mun omille tuotteille olis ollut kunhan vaan lahjat olis tulleet perille... Vaan eipä hätiä, loppujen lopuksi sain hommattua lahjat muualta eli häpi end. Kaipa tostaki oppi taas jotain. Ja pidemmittä puheitta toivotan teille...

Rauhallista Joulun aikaa!

18.12.2011 - 11:42

Arvatkaa kahesti onko mun liikuntaharrastus edenny yhtään? Tai ei teidän tarvi ees kahesti arvata, arvaatte varmasti oikein ihan ekalla kerralla. Eli ei, perse ei oo liikkunu vielä mihinkää. Saanko sanoa ees jonku tekosyyn? Sanon silti. Ilmojen haltijat ei oo kyllä nyt olleet suosiollisia. Joo, tiedetään, himoliikkuja liikkuu vaikka sataisi puukkoja, mä vaan oon niin mukavuudenhaluinen. Plus se, että eihän mulla edes himota lähteä liikkumaan joten jos siihen vielä ynnätään paska sää niin niin... Viime viikolla oli peräti tarkoitus lähteä M:n kanssa kävelylle, sitte vaan tosiaan alko satamaan jotain märkää sontaa joten ei kiitos. Kyllä mieluusti otan ensin niitä positiivisia kokemuksia liikkumisesta, ehkä joskus sitten opin nauttimaan siitä märkä koira-olostaki ;D Mutta joo, pitää alkaa etsimään jotain hyviä jumppaohjeita, onhan mulla tuo jumppapalloki. Hmm, tulikohan sen mukana jotain ohjeita ja missähän ne olis... Pitäs vaan pumpata pallo täyteen, se on nyt vajaa. Meillä on vaan semmonen kettumainen vempula pumppu. Muistan ku M pumppas sen aikoinaan ja ai että, ei ollu mikään iisi homma. Jalkapumppu olis kova sana.

Meille kävi tässä taannoin vähän höpösti. M laittoi eräänä iltana ruokaa (broileria) seuraavaa päivää silmälläpitäen. Hän sitte sammutti uunin ja jätti padan sinne muhimaan. Mutta hups, sepä unohtu sitte sinne uuniin ja kumpikaa ei muistanu sitä koko iltana. Aamulla sitten M hoksas sen ja minä olin kyllä vähän et uskaltaako sitä ees syödä. Googlettelin aihetta (että mä rakastan Googlea, en pärjäis ilman sitä ♥) ja vähän ristiriitaista tietoa löysin. On nääs joillaki muillaki unohtunu broiskut lämpimään yön yli ja jotku söis ja jotku taas ei. Ite päätin etten uskalla syödä, M sen sijaan söi. Ja hah, ei sille tullu mitään oireita. Seuraavana päivänä minäki päätin vähän närppiä sitä sapuskaa. Tosin kasvikset maistu mun mielestä vähän oudolle, mutta en tiedä oliko syy mun vilkas mielikuvitus. Varalta kuitenki jätin sitten kasviksien syönnin minimiin ja natustelin vähän broileria joka maistu ihan normaalille. Ja hengissä oon tosiaan vieläki. M taisi syödä sitä ruokaa vielä kolmantenaki päivänä ja ei tuo oo mitään vatsavaivoja valitellu. Mutta, älkää kuitenkaa ottako meistä mallia eli en tosiaankaa kehota syömään lämpimässä liian kauan ollutta ruokaa. Kas kun joku toinen broilerihan voi olla alunperinkin vähän vanhempi ku mitä meillä oli ja varmaanki semmonen pilaantuu nopeammin.

Vaan arvatkaa mitä intouduin tekemään tässä yks päivä? No, ette te kyllä tätä voi arvata. Siis aloin leikkelemään paperista lumihiutaleita ikkunoihin. Voi jestas, oon tehny semmosia viimeksi..noh, viimeksi. Ei siis mitään hajua, lapsena tai ehkä teini-iässä oon niitä väsänny edellisen kerran. Oon kuulkaa pakahtua ylpeyteeni, sen verran hienoja niistä tuli. Ja joulukuusiki on tuotu sisälle ja koristeltu. Joulu joutaa siis jo tulla =)

11.12.2011 - 02:26

Tällaistahan ei olekaan tapahtunut aikoihin. Eli jo on aikakin, hah! Tässä nyt vietän laatuaikaa itsekseni paitsi et hetko, hiprakassa oleminenko on sitä laatuaikaa..? ;D Enisveis, M lähti käymään kotonansa, vei sinne toisen autonsa ja minä päätin jäädä kotiin. Sitä kun joskus tarttee sitä kuuluisaa omaa aikaa, varsinkin tällainen muori joka on suurimman osan elämästään elellyt ilman avopuolisoa. Mutta niin, nyt saatte kärsiä hiprapostaukesta. Älkää lukeko jos ei kiinnosta. Vaikka kyllä mä tässä asiaakin kirjoitan...

Ensin on vähän pakko nurista. Tai en nyt tiedä onko tämä nurinaa. Ihan oikeasti muhittelin tässä ajatusta blogin lopettamisesta. Aikoihin ei ole ollut intoa päivittämisien suhteen ja te lukijatkin olette niin vallan hiljaisia. Oon vaan tullut siihen tulokseen että kyllä vain se kommunikointi lukijoiden välillä on tärkeää. Tokikaan tämä asia ei ole se pääpointti, suurin syy on ne epämieluisat lukijani ja vieläkin mietin josko The Pipaleen olisi aika painua unholaan. Onhan tätä tullut taottua jo monta vuotta. Todennäköisesti alottaisin uuden blogin ja toki te vakilukijani olisitte tervetulleita lukemaan sitäkin blogia. En tiedä. Mutta sen tiedän että olen jaapannut tästä aiheesta jo monen monta kertaa, toivottavasti annatte sen anteeksi. Minä kun olisin tahtonut pitää tätä samaista blogia koko ajan, tilanteet kun vain muuttuvat ja joskus blogeihin eksyy kummallisia tyyppejä joiden läsnäolo häiritsee. Tissigooglettelija nimittäin iski tässä taas kerran vaikka pitkään hän olikin iisisti. Hänelle sanoisinkin vain sen, että onko sulla jotain ongelmia joihin sinun pitäisi hakea apua? Ja tämän sanoin siis ihan vilpittömästi, minä jos kuka tiedän että mielenterveyden jutut ovat vakavia. Se, että onko minulla jättitissit vai ei, ei kuulu tämän blogin aihepiiriin ja muutenkaan tuollainen googlettelu ei ole soveliasta.

Mutta niin, vähän aikaa sitten havahduin (siis tänään) ja päätin että minun täytyy rakastua liikuntaan. Pakkohan se on, jos meinaan olla joskus suht viriili vanhus. Tokihan tuo tupakointikin täytyisi lopettaa ja oonkin jonkin aikaa muhitellut päässäni ajatusta sähkötupakasta. Pitää vielä varuilta kysyä tullilta saako niitä nikotiinipatruunoita tilata Suomeen missä määrin, ETA-alueelta kun sen pitäisi olla sallittua ja muistelen lukeneeni jostain jotta about 3 kuukauden annoksen niitä vois tilata. Vaan pitää tuo vielä tarkistaa, ei houkuta saada mitään tuomiota lääkerikkomuksesta. Saakelisti vaikeuttas työnki saamista tommonen... Mutta, takas siihen liikuntaan. Huvikseni katselin muutamien kuntosalien sivuja. Ei hemmetti, mistä lähtien kuntosalien jäsenyys on ollu noin kallista, eihän siihen oo varaa kellään! Tai siis ei ainakaa työttömällä. Hillittömiä hintoja oli kyllä joissain paikoissa. Mun mielestä semmonen kymppi per kuukausi olis vallan passeli hinta, tiedä häntä vaan onko sellaisia halpoja paikkoja täällä. Kävipä vaan tosiaan mielessä että lähtisköhän M mun kans kuntosalille pumppaamaan..siis painoja ;) Tokihan minä nyt liikkusin muutenki, eihän tuolla mikään kunto nouse. Että kävelylenkkejä tiedossa meikäläisellä vaikka kuinka väsyttäis. Juoksu kans olis kivaa, mutta mulla ei nyt oo semmottii tossuja joilla vois talvella juosta. Että jos tässä talven kohottas kuntoansa ihan tepastelemalla ja sitte sulien kelien jälkeen pinkasis juoksuun. Oon nimittäin välillä huomannu jotta juokseminen on hemmetin rattoisaa touhua. Niin ja ai että kun katsoin yhtä Madonnan biisivideota YouTubesta. Olishan se ihanata osata tanssia silleen kunnolla. Mutta joo, askel kerrallaan. Ne askeleet tuleeki olemaan raskaita..muah!

Nyt te tietysti pistätte kännin piikkiin seuraavan jutun. Ähäskutti, mulla on ollut tarkoitus kirjoittaa tästä ihan selvinpäinki, se vaan on välillä unohtunu ja välillä sitä ei vaan oo jaksanu ympätä minkään muun kirjoituksen sekaan. Mutta nythän mulla riittää virtaa joten laitetaan se tähän. Tästä on jo muutama vuosi aikaa ja en tiedä miksen aikaisemmin oo kirjoittanut tästä. Tai no, kyllä taidan tietää. Toisaalta oon unohtanu tän jutun (ja älähtäkää jos olenkin kirjoittanut tästä, sitten hakeudun muistitestiin!) ja toisaalta mua itteä on nolottanu koko juttu. Se nolotti siksi, että mun olisi totisesti pitänyt reagoida ko. tilanteessa ihan eri tavalla mutku ei. Puolustukseksi sanottakoon se, että olin varmaan jonkinlaisessa shokissa tai mitä lie ko. tilanteessa. Toisaalta hävettää sekin, että aloin jälkeenpäin ko. tyypin kanssa suhinoitsemaan 'tiedätte kyllä millä tavalla'. Elikkäs, tämä tapaus liittyy siihen tyyppiin jonka kanssa sutinoitsin ja joka sitten yht'äkkiä jätti mut. Jos joku ei muista, niin aamulla oli kaikki ok ja sitten tyyppi jättikin mut. Ja tosiaan sitten kuitenkin tavattiin joskus muhinoinnin merkeissä. Samoihin aikoihin tutustuin sitten M:n kanssa ja sain kuitenkin jotenkin ns. kostoni, tämä tyyppihän kun tuli käymään luonani ohikulkumatkallaan ja en alkanut hänen kanssaan enää millekään, mulla kun oli samana iltana treffit M:n kanssa. Tokihan tyyppi tavalleen uskollisena kiskaisi mut syliinsä, mutta niin kuin sanoin, ei herunu. Ja niin muuten, pakko sanoa tässä sekin, et jos jotain inhoan niin se on just se et kun tyyppi istuu vaikkapa sohvalla ja saaketi soikoon tarttuu suhun kiinni kun kävelet ohi. Tuolla tyypillä oli tuollaista taipumusta, muistaakseni jos olin esmes menossa tupakalle, niin hän saattoi tehdä niin. Joo-o, aikomus oli estää tupakalle meno eli siinä mielessä jalo ele, mutta ai helkutarallaa että semmonen osaa ärsyttää! Oikeesti, ihmisellä pitää olla oikeus kävellä ilman että joku tulee härppimään käpälillään siihen.

Mutta, takaisin asiaan. Eli, tämä tapahtui hyvin pian sen hänen jättämisensä jälkeen. Minähän en heti singonnut hänen kämpiltään pois. Toisaalta en tahtonut (shokkitila varmaan) ja toisaalta sisko ei ollut vielä kotona. Ja tämän tyypin siis piti nakata mut siskoni luo, en ollut itse autolla liikenteessä. Arvatkaapa mitä tyyppi pisti näkymään töllöstä? Joo, miten tän nyt ilmaisisi niin ettei tänne blogiin eksy kaikenmaailman ko. aiheen googlettelijat... Okei, kyseisessä pläjäyksessä esiintyi kaksi naista jotka leikkivät aikuisten leluilla. Arvaatte varmasti mitä tarkoitan. Siis whaaaatthefakkkk? Luulikohan miesparka jotta mulla alkais himot jylläämään? Että niinkus tollasen katsominen herättäisi himoni kun tyyppi oli just vähän aikaa sitten jättänyt mut? Ei helvetti mikä urpo. Mutta hyvähän se on näin jälkikäteen sanoa, se olisi pitänyt sanoa silloin. En kyllä ymmärrä tollasta. Tyyppi tais olla sekasin ku seinäkello. Ja joo, sanoihan hän itsekin ettei tiedä onko seurustelevaa tyyppiä. Ja aijai, tästä muistui mieleeni kun hänen luokseen mennessäni (olikohan jopa se eka kerta) törmäsin suht siivoamattomaan kämppään. Varmaan hän itsekin mainitsi siitä ja eihän se nyt mikään lätti ollut. Ilmeisesti kuitenkin roskat lattialla häiritsi mua sen verran plus se, että ehkäpä halusin esittää hyvää vaimokandidaattia (yöks!) ja ehdotin josko imuroisin siellä. Ja kyllä sitä pölyä riittikin ja kieltämättä oli vinkeää imuroida sellaisia tummia pitkiä hiuksia, ne kun sattuivat kuulumaan tyypin jonkin sortin eksälle... Puolustuksena sanottakoon, että ei kai siitä erosta ollut kulunut hirvittävän kauan (en muista, viikkoja, pari kuukautta ehkä), mutta tyyppi kun ei oikein ite tykänny siivota, halus käyttää vapaat viikot muuhun. Just joo. No mutta niin, M:n tavattuani kyllä hoksasin törmänneeni pikkasen erilaiseen mieheen, kyllä vain hän oli siivonnut ennen kuin tulin käymään. Niinpä, on miehiä ja Miehiä.

Että tämmöstä, hirvee kirjotusripla päällä. Näemmä pikkanen hiprakka on hyvästä kun jaksaa kirjoitella vähän enemmänki. Ai niin joo, oletteko koskaan maistaneet absinttia? Jos ette, niin nou hätä, parempi niin. Ei oo muuten mitään hirvittävän hyvää ainetta.

07.12.2011 - 15:50

Himpura soikoon, mistä tätä väsymystä riitää?!? Musta tuntuu että voisin nukkua tursottaa melkeen koko ajan ja niinhän mä vähän teenkin, tänään oon itte asiassa tempassu peräti kahdet nokoset. Ja vieläki väsyttää. Aloin jo tossa miettimään mitenköhän se kierukka vaikuttaa tämmösiin juttuihin, että väsyttääköhän se. Ei vaan tartteis väsyttää, mähän oon muutenki melkeen aina väsyny..haha. Voihan tää olla ihan sitäki ku on työttömänä ja ei sillä tavalla oo tekemistä ja rutiineita. Ja kieltämättä tää pimeä vuodenaikaki tekee omat tepposensa. Pitänee alkaa vetämään vitamiineja nassuun.

Turhaan stressasin viime postauksessa sitä paperirumbaa mikä ansiosidonnaiselle pääsemisestä tulisi. Siis ensinnäki, mähän pääsin ansiosidonnaiselle, jeee! Toiseksi, ei mun tarttenu niitä kaikkia murehtimiani asioita tehdä ja muutenki homma hoitui suit sait sukkelaan, saman viikon perjantaina sain jo ekat korvaukset. Meinas huvittaa kun mähän saan jotain korotettua tukea 20 päivältä. Joo, ihan kiva mutku onhan mulla se omavastuu joka on näemmä 7 arkipäivää. Että ovelasti menee osa korotetusta tuesta nopen persieeseen. Vaan eipä tuo haittaa pitkässä juoksussa. Laskeskelin että kyllä taidan saada puhtaana käteen sellaset 300 euroa enemmän kuin mitä olisin saanu Kelan rahoilla ollessa. Luulin että olis vähemmän, tuo viimenen työhuki kun ei ollu täysiaikainen homma. Kyllä muuten tuli helpottunu olo kun kuulin että pääsen sittenki ansiosidonnaiselle. Ja nyt voin peräti ostaa joululahjojaki =)

Joululahjoista tuliki mieleen et tein tässä pari päivää sitten tilauksen yhteen kirjakerhoon. Tänään vaan ihmettelin kun ko. kerhon tilaustiedoissani ei sitte näkynytkään enää mitään mainintaa koko tilauksesta. Laitoin spostia ja kysyin onkohan koko tilaus tullut ees sinne. Toivottavasti vastaisivat pian. Ja niin! Posti on vissiin hävittäny taas yhden mun tilauksen. Eiku anteeksi, se edellinen paketin katoaminenhan ei ollu postin syy, sen paketin kuljetti joku muu firma. Mutta siis, aikoja sitten tilasin e-baysta Englannista yhden jutun ja lopulta kysyin myyjältä milloin hän on lähettäny sen. Kuulemma 19.11 oli laittanu postiin. Loppujen lopuksi hän aikoi lähettää tuotteen uudelleen joten jään nyt odottelemaan sitä. Saas nähdä tupsahtaako se alkuperäinen paketti sitten joskus jostain. Toivottavasti ei tupsahda ettei tarvi alkaa palauttelemaan sitä, en tiedä miten sen palautus käytännössä hoituis. No, sen näkee sitten.

Heh, hoksasin että oon käyttäny tuota otsikkoa aikaisemminki. Kuvastanee siis aika hyvin meikäläistä... Taidanpa pöräyttää kaffet.

Blogipohja: SivuSetti

HUOM!

ITSE OTTAMIENI KUVIEN KOPIOINTI ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY!

 


Minä blogilistassa-nappaa suosikiksi!



eXTReMe Tracker